Skinhead

Kuten tihrustamalla saattaa saada selvän, asento perustuu elävään malliin, mutta on vahvasti muunneltua. Tämän piirsin maanantaina piirustuskerran jälkeen.

Flunssakärtty

Tää helvetin sairastaminen on loputtoman turhauttavaa. Joo, nukkuminen ja lepääminen on kivaa, muttei sitäkään loputtomiin jaksa jos ei voi tehdä mitään muuta. Muutama kauan odotettu tapahtuma & tapaaminenkin tuli missattua tämän takia.
Osa kylmänhikisistä tärinöistä sentään tuntuu niin absurdin kamalilta että ne ovat jo melkein viihdyttäviä. Eniten riipoo jostain päähän iskostunut ajatus että Sairastaminen on Häpeällistä, koska se ei ole Tuotantotehokasta (että minä rakastan tuota sanaa). Saatanan länsimainen työmoraali. Pakko ois näytellä työteliästä vaikka ois toinen jalka haudassa.
Tuntuu kuin saisi lapion käteensä eikä tietäisi kaivaako vain kuoppaa syvemmäksi ja jää sinne kunnes tulee pohja vastaan vai yrittääkö kaivaa itsensä ulos. Modernin luolavertauksen kliimaksina voisi olla paljastus suuresta maailmasta ulkoriu´un monttuna.

Sairastamisessa on yksi ehdoton etu ylitse muiden:
ei tule vahingossakaan tajuttua = sensuroitua mitä kirjoittaa. Ihastuttavan nautinnollista.

-Tuuk42, viidettä päivää toipilaana.

Nartut Netissä!

Nartut netissä -näyttely juhlistaa narttu.net -sivuston kymmenettä Teemanarttu nettisarjakuvalehden numeroa, ja esittelee narttujen toiminnassa mukana olevia suomalaisia sarjakuvantekijöitä.

Nettinarttu on sarjakuvantekijöiden avoin yhteisö, töissään nartut käsittelevät usein naiseuteen liittyviä teemoja. Yhteisö ylläpitää www.narttu.net -sivustoa, järjestää sarjakuvanäyttelyitä ja osallistuu sarjakuvafestivaalien pienlehtitapahtumiin. Nettisivuillaan nartut julkaisevat sarjakuvia, kuin myös arvosteluja sekä artikkeleita sarjakuvista. Sivuilla julkaistaan myös Suomen ainutta nettisarjakuvalehteä, Teemanarttua.

Uusimman teeman, aiheena “Vittu”, sarjakuvaoriginaaleja on nähtävillä sarjakuvakeskuksen näyttelyssä. Mukana on myös kattava määrä tekijöiden muuta tuotantoa sekä tietoa narttujen menneestä ja tulevasta toiminnasta.

Näyttely ei sovi perheen pienimmille.

Näyttelyssä mukana mm. Miia “Amina” Vistilä, Anne Muhonen, Veera Matilainen, Hannele ja Heidi Richert, Warda Ahmed, Tuukka Teponoja ja Mari Ahokoivu.

Näyttely Galleria sarjakuvakeskuksessa 13.1.-7.2.2009.

HUOM! Avajaiset perjantaina 16.1. klo 18-20 Tervetuloa!

http://www.narttu.net
http://www.sarjakuvakeskus.fi

Galleria sarjakuvakeskus
Kolmas linja 17
(Kallio) Helsinki

Avoinna
ti-pe 11-19
la 10-16

(Kuva: Mari Ahokoivu)